« Takaisin

Näin teet saavutettavan PowerPoint-esityksen

Kun verkkopalvelun pitää olla saavutettava 23.9.2020 (useimmat palvelut Oamkissa), myös siellä jaettavien tiedostojen pitää tuolloin olla saavutettavia: Laki koskee kaikkia 23.9.2018 tai sen jälkeen julkaistuja tiedostoja, eli tiedostoja olisi kannattanut tehdä valmiiksi saavutettaviksi jo pidemmän aikaa. Huomaa, että Oamkin vanhalla mallipohjalla tehdyt tiedostot eivät täytä vaatimuksia, eli periaatteessa niitä olisi korjattava, jos niitä verkossa jaetaan. Oamkin vanhassa mallipohjassa on esim. oranssit otsikot valkoisella pohjalla ja elementtejä, joissa on valkoista tekstiä oranssin tai muiden kirkkaiden värien päällä, mikä ei ole saavutettavaa.

Ota tavaksi tarkistaa diaesityksesi PowerPointin Tarkista helppokäyttöisyys -toiminnolla: voit löytää sen avulla joitakin saavutettavuusongelmia. Huomaa kuitenkin, että vaikka tiedostosi läpäisisi ko. tekstin, se ei vielä tarkoita, että tiedosto olisi saavutettava! Tämän sivun vinkit ja tuo automaattinen, ohjelmallisesti tehtävä tarkistus yhdessä olisi hyvä rutiini saavutettavuuden varmistamiseksi.



Otsikko on tekstin tärkein osa

  • Tiedoston nimi on kalvosetin tärkein tieto: Anna tiedostolle kuvaava nimi.
  • Otsikko on dian tärkein osa: Tarkista, että dian otsikko vastaa dian sisältöä.
    • Jos sama otsikko jatkuu seuraavalla dialla, erota se aiemmasta (esim. Sama otsikko 1/2 ja Sama otsikko 2/2).
  • Aseta tiedoston kieli vastaamaan sisällön pääkieltä.
  • Käytä PowerPointin omia otsikkokenttiä sekä listaus- ja taulukkorakenteita.
  • Koko 32 on hyvä peruskoko leipätekstille.
  • Panosta tekstin ymmärrettävyyteen: sovella erillistä ohjetta tekstin ymmärrettävyydestä myös PowerPointeissasi.

Värien pitää erottua toisistaan

  • Huolehdi, että tekstin ja taustan välinen kontrasti on riittävä. Esim. Oamkin oranssi valkoisen kanssa ei muodosta vaadittavaa kontrastia, mutta musta ja oranssi erottuvat toisistaan riittävästi.
  • Älä käytä väriä ainoana tiedon välittäjänä.  
    • Voit käyttää kaavioissa paitsi värejä, myös erilaisia viivatyyppejä tai täyttökuvioita, jolloin esim. värisokeiden on helpompi erottaa viivat ja täytöt toisistaan.
    • Voit myös yhdistää selitteen viivalla piirakkakaavion lohkoon tai viivakaavion viivaan, tai jos mahtuu, voit laittaa selitteen suoraan piirakkalohkon päälle.
    • Jos laitat selitteen värialueen päälle, sen pitää erottua taustasta riittävästi (kontrastivaatimukset).
      • Huom. Kontrastivaatimuksiin on poikkeuksiakin, esim. erilaiset aluejakokartat perustuvat väreihin ja niitä saa käyttää.
    • Laita piirakkakaavion lohkoille reunaviivat, jotta lohkot erottuisivat paremmin toisistaan. (Jos lohkojen väliset kontrastit ovat suuret, niin silloin voit jättää viivat laittamatta.)
    • Anna aina kuville tekstimuotoinen vaihtoehtoinen kuvaus, jossa kerrot ydinasiat (yleensä lyhyesti). Voit tarkistaa kontrastit esim. tässä palvelussa: https://webaim.org/resources/contrastchecker/
  • Katso vielä erillinen ohje kontrastista.

Kuvat eivät yksin riitä ja koristekuvat eivät saa häiritä käyttöä

  • Jos laitat tekstin alle taustakuvan, varmista, että teksti erottuu taustasta selvästi. Hyvä nyrkkisääntö tässä olisi, että jos et ole varma, älä laita kuvaa tekstin alle.
    • Laita taustakuva dian masteriin, ei diaan (tai jos joskus laitatkin taustakuvan suoraan diaan, niin muista sitten merkitä se koristeeksi tyhjällä vaihteoehtokuvauksella.)
  • Kuvat ja kaaviot ovat hyviä ja niitä kannattaa ilman muuta käyttää, mutta laita aina kuville vaihtoehtoiset kuvaukset. (Koristekuville pitää laittaa tyhjä vaihtoehtokuvaus.) Päätä aina tekstimuotoiset kuvaukset pisteeseen, ellei kyseessä ole sellainen harvinainen tilanne, jossa haluat, että ruudunlukija jatkaisi lukemista suoraan, eli kuva olisi vaikkapa tekstin seassa.)
    • Huomaa, että jos teet PowerPoint-tiedostostasi pelkästään videon (esim. mp4), et tarvitse vaihtoehtoisia kuvauksia, sillä ne eivät tule mukaan videotiedostoihin. Jos jaat tiedoston jossain muussa muodossa (pptx, pdf), vaihtoehtoiset kuvaukset pitää olla.
  • Kun kirjoitat vaihtoehtoisen kuvauksen kaaviolle, luettele tiedot loogisessa järjestyksessä, eli esim. kronologisesti (tiedot aikajanalla) tai esim. piirakkakaavioissa kokojärjestyksessä, suurimmasta pienimpään.
  • Ruudunlukijan kannalta olisi näppärintä, jos laitat kuvatekstit kuvan päälle: Sillä jos teet tiedostosta PDF:n, niin säästyt ylimääräiseltä vaivalta. Voit nimittäin muuttaa tägijärjestystä PDF:ssä tarvittaessa ja yleensä olisi järkevintä ensin lukea kuvateksti ja sitten vasta kuvan vaihtoehtoinen kuvaus. Jos kuvateksti on ensin, asia on valmiiksi kunnossa. (Mieti esimerkiksi kaaviokuva, jonka pääpointin kerrot lyhyesti kuvatekstissä; kuvateksti toimii tavallaan otsikkona laveammalle vaihtoehtokuvaukselle.)
  • Lue erillisestä ohjeesta, millainen on hyvä vaihtoehtoinen kuvaus.

Lukemisjärjestyksellä on väliä

  • Tarkista, missä järjestyksessä ruudunlukija lukee diasi objektit: Valitse järjestä / Valintaruutu.. – sillä on väliä, että järjestys on looginen! Alin luetaan ensin, ylin viimeiseksi.

Jos teet itse PowerPoint-pohjia, ota saavutettavuusvaatimukset huomioon jo siinä: Iso osa PowerPointeista kun jaetaan verkossa joko ihan PowerPoint-muodossa tai niistä tehdään PDF-tiedostoja. Lisäksi niitä saatetaan näyttää osana videoita tai ne voivat yksinäänkin olla videon pohjamateriaalina, jos video tehdään suoraan PowerPointissa: silloinkin esim. väreihin kohdistuvat vaatimukset tulisi ottaa huomioon.

« Takaisin

Tämä artikkeli julkaistiin kategorioissa [:fi]saavutettava ohje[:en]accessible guideline[:], henkilöstölle, Oamk , OHJE, Ohjeet & tiedotteet, ohjelmistot, opiskelijoille and tagged , , , . Lisää permalink suosikkeihisi. Seuraa tänne tulevia kommentteja RSS-feedin avulla. Jätä kommentti tai trackback: Trackback URL.
Kirjaudu sisälle kommentoidaksesi tätä artikkelia